Kimi Räikkösen kirja vietiin käsistä![]() Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösen elämästä on saanut paljon odotettua halutumman vastaanoton: 50 000 kappaleen painos myytiin saman tien loppuun. Kirjasta otetaan heti perään toinen painos.
Kirjasta Tuntematon Kimi Räikkönen tuli heittämällä Siltala kustannusosakeyhtiön myydyin kirja, jo ennen kuin teos ehti kunnolla markkinoille. Teoksen ennakkomyyynti jo pelkästään nosti sen Siltalan myydyimmäksi. Kirjan suosiota ei voi selittä markkinoinnilla, sillä tähän mennessä kirjaa on markkinoitu vasta yhdellä ainoalla tiedotustilaisuudella.
Kirjaa myydään peruskirjakaupoissa ja mahdollisesti marketeissa, kunhan uusintapainos otetaan ja ne saadaan jakeluun. Siltalan markkinointipäällikkö paljastaa, että isänpäivän ja joulun ajan markkinointiin aiotaan kuitenkin panostaa, vaikka tähän mennessä siihen ei olekaan vielä satsattu.
Räikkönen itse ei hetkahda kirjan menestyksestä. Hänen mukaansa se ei kuulu hänelle vaan on kustantamon asia. Kirjasta povataan menestystä myös ulkomailla, etenkin englannin kielialueella kysyntää teokselle voi olla reilusti. Kirjan oikeudet on jo myyty 10 eri maahan pääasiassa Eurooppaan. Talouselämän tietojen mukaan Simon & Schuster kustantamo on maksanut kirjan oikeuksista kuusinumeroisen ennakkosumman.
Teosta ei ole huomioitu reippaasti ainoastaan suomalaisessa mediassa, sillä esimerkiksi Reuters kertoi kirjan julkistamisesta. Takaisin |
Kokemuksia? Lisää kommentti